Ennenaikainen synnytys yllätti

Tänään 6.3. on esikoiseni Levin syntymäpäivä. Näinä päivinä minulle tulee aina mieleen miten hänen synnytys käynnistyi 30 päivää ennen laskettua aikaa, viikolla 35+5, kun täysiaikaisen vauvan pitäisi syntyä viikolla 40.  En osannut odottaa sellaista. En ikinä saanut selville syytä lapsiveden ennen aikaiselle vuotamiselle. 

Mietin vielä tänäkin päivänä, että mistä se voisi johtua. Menneet ajat muistuvat mieleen kuin eilisen päivän tapahtumat, sillä olihan se järkyttävä tapahtuma. Äitinä mietin, voiko lapsi hyvin, jos vauva syntyy kuukautta ennen laskettua aikaa? Syyllisyyden tunne sekä avuttomuuden tunne olivat vahvasti päällä. 

Ennenaikainen synnytys käynnistyi lapsiveden vuotamisella. Edellisenä iltana olin syönyt ihan mitä huvitti, kuten ananasta ja pizzaa. Olen myös liikkunut ja kantanut painavia tavaroita, ihan kuin en olisi ollut raskaana. Itse asiassa koko ensimmäisen raskauden ajan käyttäydyin kuin en olisi ollut raskaana. Tein kotitöitä, myös päivätyötä ravintolassa, shoppailin, söin mitä huvitti, kannoin painavia tavaroita, ajoin autoa myöhäisraskauden aikana. Kehon hälytyskellot soivat erilaisina kipuina ja väsymyksenä, mutten piitannut. Kuvittelin olevani supernainen, jota raskauskaan ei voinut pysäyttää. 

Minulla oli synnytyssairaalaan tutustuminen päivää ennen poikani syntymää. Sinä aamuna söin edellisenä päivänä Stockmann herkuilta ostettua vuohenjuusto-kanapihviä. Pihvi oli ollut yön jääkaapissa, ja lämmitin sen mikroaaltouunissa. Olin ehkä saanut listerian eli bakteeri-infektion, joka aiheutti lapsiveden vuodon. Päivää ennen lapsiveden vuotamista yöllä vatsaan sattui, vauva väänteli todella pitkiä liikkeitä kohdussa, että oli vaikea nukkua. 

Synnytyssairaalaan tutustumisen jälkeen kävin vielä shoppailemassa, sitten huomasin että jotakin vuotaa housuihin. Kävin kauppakeskuksen vessassa ja huomasin vaaleanpunaista vettä. Lähdin välittömästi taksilla takaisin synnytyssairaalaan. Jäin sinä päivänä sairaalaan yöksi. Mies toi illalla yöpymistavarat sairaalaan ja lähti kotiin. 

Seuraavan päivän aamulla lääkäri totesi, että synnytys täytyy käynnistää heti lapsivedenvuodon takia. Minulle laitettiin synnytyksen käynnistyslääke emättimeen klo 12:30. Ensimmäiset supistukset alkoi parin tunnin kuluttua. Samalla kohdussa olevan vauvan päähän asennettiin anturi seuraamaan hänen sydämensykkeitä. Supistuskivut olivat järkyttäviä. 

Terve vauva syntyi klo 22:42. Hän oli 2,6 kiloinen poikavauva ja 47cm. Täysiaikaiset vauvat ovat noin 3,5kg ja 52cm. Ei tarvittu happikaappia tai muutakaan. Vauva pääsi heti äidin viereen vierihoitoon. Vauva ei ollut ihan pullukka kuin täysiaikaiset vauvat. Itkin monta kertaa sairaalassa kun häneltä otettiin 8 tunnin välein verikokeita jalkapohjalta neljän päivän ajan. Kotiuduimme neljän päivän kuluttua. Levi on kasvanut todella hyvin syntymän jälkeen.

Tunsin syyllisyyttä, etten pystynyt pitämään vauvaa kohdussa pidempään. Kohtu on vauvan paras kehityspaikka. Napanuoran kautta vauva saa tarvitsemansa vitamiinit, luusto ja aivo kehittyy. On olemassa sanonta, että yksi päivä kohdussa vastaa 10 päivää kohdun ulkopuolella kasvua. Niinpä toisen raskauden aikana viisaampana lepäsin niin paljon kuin mahdollista. Makasin enimmäkseen sohvalla, söin ja lepäsin. 

Raskaana olevan naisen täytyy levätä ja suojata kohdussa olevaa vauvaa terveellisellä elämäntavalla. 9 kuukautta on kuitenkin lyhyt aika elämässä. Pyhitetty raskaus voi säästää jälkikäteen monilta epämukavuuksilta. Minusta raskaana oleva nainen on pyhänainen, jota kaikkien kuuluu palvella avaamalla heille ovia, kantamalla heidän puolesta painavia kasseja ja tekemällä heidän puolesta kotitöitä. 

Julkaissut Jenni Chen-Ye

Olen 31 vuotias kahden lapsen äiti. Muutin Suomeen Kiinasta ollessani 5 vuotias. Vartuin Helsingin Kontulassa, Kävin Helsingin luonnontiedelukion ja suoritin Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liiketalouden tradenomi tutkinnon. Asun nyt Vantaalla Kivistössä perheeni kanssa. Vapaa aikaan ulkoilu, kotijumppa ja kodin siistiminen. Huolehdin joka päivä ulkonäöstäni, että voin ja näytän hyvältä. Lapseni hyvinvointi alkaa minun hyvinvoinnista. Äiti on perheen sydän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: